tuomas_vaisanen2.jpgTuomas Väisänen, 25, nuorempi asiantuntija

”Vahasella saa aina vastauksia kysymyksiin”

”Aloitin työt Vahasen rakennusmateriaalilaboratoriossa opiskelijana vuonna 2007 ja valmistuin vuosi sitten rakennusinsinööriksi. Alussa otin näytteitä ja tein laadunvarmistuskokeita. Laboratoriossa voi hoitaa itsenäisesti monia pieniä projekteja, vaikka työkokemusta ei vielä paljoa olisikaan.

Työni liittyy rakentamisen eri osa-alueisiin. Nyt tutkin rakennuksien julkisivuja, teen haitta-ainekartoituksia, sisäilmalaadun tutkimuksia ja materiaalien kartoituksia. Olen oppinut paljon rakennusmateriaaleista ja niiden käyttäytymisestä eri olosuhteissa.

Työskentelin aiemmin työmailla ja halusin tutustua rakennusalan suunnittelu- ja konsultointipuoleen. Vahasella olen ollut jo monissa kehityshankkeissa ja päässyt tutkimaan uusia materiaaleja ennen kuin ne otetaan käyttöön. Tutkimus- ja kehityspuoli on iso osa Vahasta. Myös talon sisällä voi kehittää osaamistaan, sillä Vahasella on monen alan asiantuntijoita. Aina saa vastauksia kysymyksiin.”

Haluaisitko kysyä Tuomakselta työskentelystä Vahasella? Lähetä sähköpostia osoitteella etunimi.sukunimi@vahanen.com.